Valvi Kaipiaisen viesti: "Lisää dynamiikkaa vanhustenhuoltoon!”

Teksti ja kuva: Sirpa Silmäri

Lisää dynamiikkaa vanhustenhuoltoon”

KUVATEKSTI:

Ei ennen ollut aina kaikki paremmin, mutta kyllä palvelukodeista puuttuu nyt räväkkää otetta ja dynamiikkaa, harmittelee Valvi Kaipiainen. Hänet tunnettiin aikansa radikaalina ja epäsovinnaisena Mäntyrinteen huoltolaitoksen ja vanhainkodin johtajana.

 Vanhainkodin johtajana Valvi Kaipiainen oli rohkea uranuurtaja

Lisää dynamiikkaa vanhustenhuoltoon”

Turkulaisen Valvi Kaipiaisen, 91, sydämessä kolahti, kun hän löysi kaupunkilehdestä Onnexi Oy:n ilmoituksen. Siinä tarjottiin varamummojen ja -vaarien osaavaa ja luotettavaa kodinhoito- ja oma talkkari -apua. Kaipiaisen mieleen palasi aika vuosikymmenten takaa, jolloin hän itse saatteli onnistuneesti yhteen monen monta yksinäistä vanhusta ja mummolaa haikailevaa perhettä.

Kaipiaisen vetämän kampanjan taustana olivat aikanaan maakunnista Turkuun tulleet ihmiset, joiden tarkoituksena oli matkata meren taa paremman elämän äärelle. Kaikki eivät kuitenkaan matkaan päässeet, vaan juuttuivat rannikolle. 

  • Turusta tuli savolaisten Ameriikka. Koska sukulaiset olivat kaukana, monella tänne jääneellä oli sittemmin edessä yksinäinen vanhuus, muistelee pieksämäkeläissyntyinen Kaipiainen.

Kaipiaisen johdolla Turun seudulla etsittiin yhdessä järjestöjen ja yhdistysten kanssa näitä yksinäisiä, jotka halusivat varamummoiksi auttamaan perheitä, hoitamaan lapsia ja koteja sekä lievittämään siinä samalla myös omaa ikävää.

  • Perheet soittelivat, että ”onks teillä mummoja”. Ja mummojahan oli. Yhdistimme monta tällaista tekoperhettä tyytyväisiksi puolin ja toisin. 

Sittemmin toiminta hiipui Kaipiaisen siirryttyä toisiin tehtäviin. 

  • Mutta nyt Onnexi vie yrityksenä tätä vanhaa, hyvää asiaa uudella tavalla eteenpäin, iloitsee Kaipiainen.

Aikansa ystäväpalvelua 

Aikansa etsivää vanhustyötä oli sekin, kun valtakunnallinen Vapaaehtoistyön käyttö vanhustenhuollossa -projekti haki yhdessä järjestöjen ja yhdistysten kanssa tukea yrityksiltä vanhusten virkistäytymiseen: taloudellista tukea, tutustumis- ja retkikohteita, toimitilojen käyttöoikeuksia, mitä keneltäkin vain liikeni.

  • Omakotiyhdistys pilkkoi puita ja teki suursiivouksia vanhuksille. Koululaiset nikkaroivat veistotunneilla tarjottimia myyjäisiin ja veivät tuotolla ostettuja kahvipaketteja ja kukkasia yksinäisille. Se oli yhden sortin ystäväpalvelua jo silloin.

Maan hiljaisten asialla

Pitkän uran huoltolaitosten ja vanhainkotien johtajana tehnyt Kaipiainen oli monella tavalla aikaansa edellä ja järjesteli maan hiljaisten asioita parhain päin kuvia kumartelematta ja senaikaisia asenteita kyseenalaistaen.

Uraauurtavaa työtä hän teki silloin, kun halusi hoidokkinsa tuulettumaan retkille, tutustumiskäynneille ja torikahveille. Puuttui vain sopiva kulkupeli. Niinpä Kaipiainen asukasyhdistyksen johtokunnan kanssa piipahti Liedossa sijaitsevalle autokoritehtaalle ottamaan vaihtoehdoista selvää ja teki sosiaalilautakunnalle esityksen invabussin hankkimisesta Mäntyrinteen vanhainkodin käyttöön. Kaipiaisen esitys toteutui piankin, koska asia nähtiin tärkeänä.

SPR:n vapaaehtoisten kanssa Kaipiainen sai olla mukana valtakunnallisen vanhusten ja vapaaehtoistyön projektissa suunnittelemassa ruoanjakelua yksinasuville vanhuksille.  Turussa kuljetuksia hoidettiin Puolalan koulun keittiöstä.   

  • Tänään vanhat ihmiset eivät tulisi enää toimeen ilman tällaista apua. 

Valtakunnan skandaalihäät

Kehitysvammaiset olivat erityisen lähellä Kaipiaisen sydäntä, eikä hän perustanut vaatimuksista pitää heidät poissa silmistä. 

Valtakunnan julkisuutta Mäntyrinteen huoltolaitoksen radikaali johtaja sai, kun järjesteli Henrikinseurakunnan rovastin kanssa kahdelle asukkaalleen maan ensimmäiset kehitysvammaisten häät. 

  • Johtokunnan puheenjohtaja oli minulle nyreissään ja uhkaili vankilalla, koska johtokunnalle ei tiedotettu asiasta. Soitin kehitysvammaisten johtajalle. Hän kannusti ja kehotti minua menemään vaikka vankilaan ja lupasi tulla minua katsomaan. 

Kaipiaisella oli myös lääkäriltä saatu puolto päätökselleen.

  • Pidin rakastuneiden ihmisarvosta kiinni ja toimin omantuntoni mukaan, kunhan ei lakia rikottu.

Lehdistöstä koko Suomi sai tietää ”skandaalihäistä”. Siitä saatiin sittemmin nimi Mäntyrinteen pienelle historiikillekin “Skandaalihäät ja muuta mielenkiintoista, Mäntyrinteen huoltokodin ja vanhainkodin viisi vuosikymmentä 1963 - 2013”.

Mäntyrinteellä kuunneltiin asukkaita, elettiin arkea rintarinnan ja kohdattiin ihminen ihmisenä. 

  • Meillä oli myös demokraattinen potilasyhdistys, joka piti asiansa osaavaa henkilökuntaani kurissa, ilkamoi muistoja vuonna 1990 virastaan eläkkeelle jäänyt johtaja. 

Vanhuksia on kuunneltava

Isossa omakotitalossa yksin asuvalla rautarouvalla on onnekseen paljon auttavia läheisiä. Lisäksi hän käyttää maksettuja palveluja helpottamaan arkensa askareita. Risto Kurikka Onnexilta on auttanut nyt kotitalkkarina pihahommissa.

  • Vihdoinkin olen löytänyt luotettavan ja osaavan tekijän, joka kuuntelee asiakasta ja antaa arvoa vanhuksen mielipiteille. Muunkinlaisia kokemuksia minulla on ollut, napauttaa Kaipiainen.

Tämän päivän vanhuspalveluissa häntä kiusaa aivan erityisesti juuri se, ettei vanhuksia kuunnella.

  • Ei kenenkään ihmisyyttä saa loukata. Vanhallakin on tunteet, toiveet ja unelmat. Tässäkin iässä kuulemme, näemme, haistamme ja maistamme kaikkea elämää ympärillämme.

Etsivä työ on jalkautumista

Myös paikallaan junnaava vanhustyö kismittää alan entistä taitajaa.

  • Surettaa, kun puhutaan etsivästä työstä, muttei etsitä. Miksei jalkauduta kunnolla kylille, missä on kasapäin yksin asuvia vanhuksia, jotka eivät itse pääse liikkeelle? Miksei heitä voida hakea esimerkiksi kerran viikossa virkistäytymään, askartelemaan, saunomaan, uimaan, syömään ja kuuntelemaan konsertteja?

Kaipiainen tietää, että tämä maksaa, eikä kunnilla ole rahaa.

  • Näihin palveluihin sijoitetut eurot tulisivat takaisin tyytyväisempinä ja onnellisempina kotona asuvina vanhuksina. Palvelut kuuluvat kaikille, eikä vain niille, jotka omin jaloin pääsevät niiden ääreen. 

1 kommentti

  • Kiitos Valvi hyvästä ja asianmukaisesta kirjoituksesta. Se on juuri näin kun sanot. Tunnen sinut hyvin hyvänä vanhusten asialla. Olen itse ollut monasti sinun järjestämissä tilaisuuksissa esiintymässä Mäntyrinteen vanhuksille. Aina on jäänyt molemmin puolinen tyytyväisyys kun on lopetettu ohjelma. Toivon sinulle Valvi oikein hyviä vuosia edelleen ja kiitos että olet olemassa.

    Sinikka Järvinen

Jätä kommentti